Etera, Prominda Revolution ja W3 järjestivät yhteistyössä kaksi Lean Startup -tilaisuutta Eteran Työhuone Pasilassa marraskuussa. Tilaisuudet vetivät kokeilukulttuurista kiinnostuneita kuulemaan ja keskustelemaan.

Alustajina tilaisuuksissa kuultiin GE Healthcaren Marko Taipaletta ja Sanoma Media Finlandin Toni Laturia.

Lean Coffee -menetelmä takasi, että tilaisuudet muovautuivat osallistujien kiinnostuksenkohteiden mukaisiksi. Keskustelua vetivät yritysvalmentajat Jussi Markula ja Anu Rautanen Prominda Revolutionista.

Lean start up 1

Koko Suomi ketteräksi

Jussi Markula, Anu Rautanen sekä moninkertainen sarjayrittäjä ja W3:n toimitusjohtaja Ilkka Lavas ovat yrittäjät Eric Riesin kirjoittaman The Lean Startup -teoksen uunituoreen suomennoksen taustalla.

”Mietimme kolme vuotta sitten Markulan Jussin kanssa Slushin pallomeressä, miten voimme edistää Lean Startup -ajattelua Suomessa. Nimesimme Eric Riesin kirjan alan merkkiteokseksi. Tajusimme, että tämä kirja pitää kääntää suomeksi”, Ilkka Lavas muistelee.

Kirjan suomentajien tavoitteena on koko Suomen ketteröittäminen. Käännöstyössä on ollut mukana myös noin kolmensadan Lean Startup -asiantuntijan Facebook-yhteisö.

Lean startup

Uusi tapa ajatella

Lean Startup -toimintatapa sopii kaikille organisaatioille: suurille ja pienille, nuorille ja vanhoille, yksityisille ja julkisille sekä järjestöille.

Anu Rautanen uskoo, että startup-kulttuuri voi tuottaa mille tahansa yritykselle menestyksen. ”Startupeissa ihmiset haluavat tehdä intohimoisesti jotain siistiä ja muuttaa maailmaa. Siksi ne menestyvät. Tällainen intohimo voidaan hyödyntää missä tahansa yrityksessä”, Rautanen sanoo.

”Toivomme, että lean-kouluttajat ja lean-ajattelua työssään soveltavat asiantuntijat ottavat tämän kirjan avukseen niin, että yhä useamman organisaation toimintaa kehitetään ketterämmäksi”, Lavas sanoo.

EteraLean_e8r3441

Vanhasta parempaa tai kokonaan uutta

Startup merkitsee Lavakselle uutta toimintatapaa ja kulttuuria. Se on kokonaan uusi ajattelutapa: jatkuvaa testaamista, mittaamista, oppimista ja kehittämistä. Syklin minimointi on tärkeää, jotta tuote tai palvelu vastaa asiakkaan koko ajan muuttuviin tarpeisiin.

”Startup on tapa luoda: joko kehitetään vanhasta parempaa tai tehdään jotain aivan uutta”, Lavas sanoo.

 

Lue lisää Ilkka Lavas: Koko Suomi ketteräksi http://www.etera.fi/tiedotteet/Pages/Ilkka-Lavas-Koko-Suomi-ketteraksi.aspx


Kommentit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *