Senttejä vyötäröltä

Seisominen virkistää ja auttaa keskittymään työtehtäviin paremmin. Useat ihmiset ovat kertoneet selkä- ja niskaongelmien helpottuneen, kun työasennon muuttaminen kuormittaa lihaksia ja niveliä eri tavoin päivän aikana.

Mikä parasta – seisominen laihduttaa. Ihmisen energiankulutus kasvaa 10–13 prosenttia, kun ihminen nousee seisovaan asentoon ja aktivoi suuret, asentoa ylläpitävät lihakset. Vyötärö voi kaventua vuoden aikana peräti neljä senttiä – vain sinnikkäästi osan työpäivää seisomalla.

Seisominen vaikuttaa suotuisasti myös verensokeri- ja rasva-arvoihin.

Vaihtelu virkistää

Pelkkä seisominenkaan ei ole terveellistä, vaan ihanteellinen tapa on vaihdella istumista ja seisomista työpäivän aikana. Yksipuolinen työasento aiheuttaa tuki- ja liikuntaelimistön oireita.

Muista myös venytellä muutaman kerran päivässä.

Kannattaa myös liikkua työpäivän aikana – tehdä vartin kävelylenkki toimitalon ympäri sekä pitää muutaman minuutin venyttelytauko.

Liitä uusi tapa rutiineihin

Etsi työpäivästäsi aamu- ja iltapäivästä seisten työskentelyä varten  muutama ajankohta, jonka voit liittää päivän rutiineihin. Jää seisomaan esimerkiksi heti aamulla tai vaikka ruokatauon jälkeen.

Pidennä seisomisaikaa vähitellen. Voit aloittaa 20–30 minuutista ja edetä seisomaan useita tunteja päivässä. Kuuntele kehoasi.


Viisi vinkkiä seisomapisteelle

  1. Oikea korkeus. Nosta säädettävä työpöytä sellaiselle korkeudelle, että saat kyynärpäät lähelle vartaloa, kyynärvarret vaakatasoon ja tuettua työpöydälle, näytön yläreuna vaakasuoran katseen alapuolelle.
  2. Asento. Pyri seisomaan ryhdikkäästi jalat lantion leveydellä. Vältä toisen jalan varassa seisoskelua.
  3. Vaihtelu. Välillä voit seistä siten, että toinen jalka on vähän edempänä kuin toinen jalka, kuin olisit ottamassa pientä askelta. Vaihda jalkojen paikkoja.
  4. Tarkkaile. Kun huomaat ryhdin läsähtäneen, ota muutamia askelia, tee muutama elpymisliike ja korjaa asentoasi.
  5. Sopivat kengät. Vaihtele kenkiä ja etsi seisomiseen parhaiten soveltuvat jalkineet. Usein muutaman sentin korot soveltuvat seisomiseen hyvin.

Kommentit

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *